sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Toinenkin romattinen ruusulakkaus

Aluksi haluan mainita, että kynnet ovat taas ballerinamuodossa. Ne ovat saaneet tarpeeksi pituutta, jotta pystyin viilaamaan ne taas ballerinoiksi ja iloitsen kovasti tästä muodosta, vaikka kynnet ovatkin melko maltilliset ballerinat :) Kynsille lakkasin romattisen ruusulakkauksen. Tällä hetkellä minulla taitaa olla ruusuvillitys kynsien koristelussa, sillä tämä on jo toinen tekemäni ruusulakkaus tänä keväänä. Ensimmäisen ruusulakkauksen voi käydä katsomassa täältä

Kynsille lakkasin yhden lempikynsilakoistani P2 Cozy Homen. Lakka peittää kahdella kerroksella ja siinä on aivan upeaa shimmeriä ja valkoista glitteriä. Kynsien tyviin leimasin palat pitsiä MoYou Fashionista 16 -leimauslaatasta. Leimauslakkana käytin China Glazen tummaa harmaata Awakenia.  

Kiinnitin kynsille upeat mustavalkoiset ruususiirtokuvat ja lopuksi lisäsin vielä kärkiin mustaa irtoglitteriä. Irtoglitterin levittäminen kynsille on minusta vaikeaa, mutta keksin hyvän tavan levittää sen kynsille. Lakkasin meikkisienelle hieman kirkasta kynsilakkaa ja töpöttelin siihen hieman irtoglitteriä, jonka jälkeen töpöttelin glitterit kynnelle. Glitterit kiinnityivät tällä tavalla kynnelle, eikä päällyslakasta löytynyt tämän jälkeen yhtään glitteriä, vaikka päällyslakalla onkin tapana kalastella itseensä irtoglitterit.

Käytetyt kynsilakat ja leimauslaatta:
Mitä tykkäätte kynsistä? :)

10 kommenttia:

  1. Onpa todella kauniit! Vaaleanpunainen ja harmaa sopii yhteen täydellisesti. :)
    Kynsien muoto on VAU! En ole ennen kuullutkaan ballerinoista, mutta tästä taisi tulla mun suosikkimuoto. Harmi vaan etten saa itse kasvatettua noin pitkiä kynsiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Marppa! Tässä lakkauksessa vaaleanpunainen ja harmaa näyttää minustakin tosi kauniilta :) Ballerina on ihana muoto ja ballerinamuotoisina kynnet eivät vaikuta niin pitkiltä kuin esimerkiksi neliönmuotoisina.

      Poista
  2. Upeat kynnet! Tuo muoto on myös kiva, voi kun omatkin kynnet kasvaisivat muokattavaan pituuteen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Milba! Tsemppiä kynsien kasvatukseen! :)

      Poista